Tunnelmia T3-vappuetkoilta

Yhteisöllisyyssektorilta tervehdys! Jaan tässä vähän fiiliksiä meidän tämän kevään isoimmasta tapahtumasta eli T3-vappuetkoista ja kerron, kuinka tapahtuman suunnittelu sekä järjestäminen sujuivat. JKY järjestää vuosittain 4-5 tapahtumaa, joten määrän sijaan pyrimme panostamaan tapahtumissa laatuun ja luonnollisesti tiedekuntajärjestönä myös poikkitieteellisyyteen.

JKY on järjestänyt vuosittain jonkinlaisen vapputapahtuman, joskin formaatti on vaihdellut puistofutiksesta Wappu championships – rastikierrokseen. Tänäkin vuonna päätettiin lähteä toteuttamaan rastikierrosta, mutta T3-hengessä päätimme siirtää tapahtuman sijaintia Sorsapuistosta Hervannan kampukselle. Lisäksi tapahtuma siirtyi järjestöjen virallisia vappuviikkoja edeltävälle torstaille vappuetkoiksi, koska vapunviettoahan ei tunnetusti voi ikinä aloittaa liian aikaisin. Mukaan tulivat Boomin, Iltakoulun ja Staabin lisäksi myös Indecs ja Man@ger TTY:ltä. Suunnittelu kuuden järjestön kesken aloitettiin hyvissä ajoin ennen tapahtumaa ja yhteinen näkemys tapahtumasta saatiin luotua nopeasti.

Sää oli keväisen aurinkoinen! Kuvassa myös kiekkoja pyörittämässä DJ Lipponen.

Sää oli keväisen aurinkoinen! Kuvassa myös kiekkoja pyörittämässä DJ Lipponen.

Tapahtumapäivänä 12.4. onni oli puolellamme auringon paistaessa Etunurtsin yllä ja sään ollessa täydellisen keväinen. DJ Lipponen loi erinomaisen tunnelman, TEK:in sponsoroimat makkarat ravitsivat osallistujia ja tiimit ottivat toisistaan mittaa erilaisten hassunhauskojen rastien parissa. Joukkueet sekoitettiin niin, että niissä oli poikkitieteellisesti useamman järjestön opiskelijoita. Iloksemme osallistujia saapui kaikista järjestöistä ja myös muutama vaihtarijoukkue uskaltautui mukaan mittelöön.

Kun rastikierros tuli suoritettua, oli aika siirtyä Bommariin välijatkoille pelailemaan beer pongia ja jatkamaan poikkitieteellistä hauskanpitoa. Bommarissa julistettiin ja palkittiin myös voittajajoukkue, jonka palkitsemisessa painoi erityisesti hyvä ryhmähenki ja luovuus. Bommarista iltaa jatkettiin varjobaariin ja teekkarisaunalle.

JKY:n rastilla kilpailijat pääsivät kokeilemaan saappaanheittoa!

JKY:n rastilla kilpailijat pääsivät kokeilemaan saappaanheittoa!

Parasta tapahtumassa oli mielestäni aito poikkitieteellisyys: osallistujat pääsivät luonnollisesti tutustumaan toisten järjestöjen opiskelijoihin rastien suorittamisen parissa ja näin kukaan ei jäänyt hengailemaan vain omien tuttujen kavereiden kanssa. Tapahtumassa pyrittiin huomioimaan myös mahdollisimman hyvin kansainvälisyys englanninkielisen tiedottamisen kautta ja varmistamalla, että jokaisen rastin pitäjät pystyivät selittämään rastin idean myös englanniksi. Pieniä, mutta tärkeitä asioita kaikkien mukaansaamiseksi!

Tapahtuman päätteeksi päätimme vielä kerätä palautetta palautelomakkeen kautta. Sen ja puskaradion kautta kuulemamme palaute oli kautta linjan ilahduttavan positiivista ja selvästi tapahtumassa viihdyttiin mainiosti. Järjestäjänkin näkökulmasta jäi vappuetkoista todella iloinen fiilis ja tunne siitä, että lukuisat työtunnit tapahtuman eteen eivät todellakaan menneet hukkaan. Tavoitteena on pyrkiä syksyllä järjestämään lisää samankaltaisia poikkitieteellisiä tapahtumia, joten toivottavasti nähdään teitä sankoin joukoin myös silloin!

Seuraava iso projektimme onkin 6.9. järjestettävä Johtajuussymposium, jonka valmistelut ovat jo täysillä käynnissä. Vuoden viimeisenä tapahtumana luvassa on Johtamiskorkeakoulun ylioppilaiden seitsemännet vuosijuhlat, joita juhlitaan takuulla arvokkaasti ja ikimuistoisesti!

Kategoria(t): Blogi. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *